Jeremias Finland Oy. - chimney systems
    2. Palvelu
    3. Savupiippu

    Savupiippu

    Uunien palamisprosessissa syntyy savua ja kaasuja, jotka täytyy poistaa ulkoilmaan.

    Tämä tehdään kaasujärjestelmän tai poistojärjestelmän kautta.

    Savupiippu on ruostumattomasta tai haponkestävästä teräksestä, keraamisesta tai tiilistä valmistettu nokipalon kestävä savukaasujärjestelmä, joka soveltuu kaikenlaisille polttoaineille, mukaan lukien kiinteät polttoaineet kuten puut, pelletit, hake ja puuhiili.

    Nestemäisten tai kaasumaisten polttoaineiden lämmitysjärjestelmissä voidaan vaihtoehtona käyttää myös ns. savuputkea. Matalampien savukaasulämpötilojen vuoksi ruostumattoman teräksen lisäksi on yleensä mahdollista käyttää PP-putkia ja tarvittaessa vastaavaa silikonista tai EPDM:stä valmistettua tiivistysmateriaalia, mikä tekee savuputkesta sopivan ylipaineelle vaatimuksista riippuen. 

    Jeremias tarjoaa laajan valikoiman savukaasujärjestelmiä, jotta savupiippu tai hormiliitosputki sopivat hyvin liitettyyn tulisijaan, raitisilman syöttötapaan, käytettävään polttoaineeseen ja asennuspaikkaan.

    Toiminnallisuus

    Kuinka savupiippu toimii

    Kaikki savupiiput toimivat samalla perusperiaatteella, ns. Bernoulli-ilmiöllä (savupiippuefekti).

    Polttoprosessin aikana tulisijat luovat luonnollisen vedon, joka poistaa savukaasut automaattisesti savupiipun kautta ulos.

    Tämän tekee mahdolliseksi se, että lämmitetty ilma ja kuumat savukaasut ovat vähemmän tiheitä kuin ympäröivä ilma ja nousevat siten ylöspäin (lämpökonvektio). Tuloksena oleva alipaine tulisijassa / savupiipussa päästää kylmää raitista ilmaa tulisijaan ja varmistaa siten palamisprosessin jatkuvan koko ajan.

    Käytännössä tämän vaikutuksen voimakkuus riippuu useista tekijöistä, kuten savupiipun korkeudesta, savupiipun mitoista, savukaasun nopeudesta tai savukaasujen ja syötettävän palamisilman välisestä erosta tiheyden ja lämpötilan suhteen.

    Takan ja savupiipun välisen vuorovaikutuksen saavuttamiseksi on varmistettava piipun soveltuvuus tulisijaan, jotta saadaan riittävä veto, joka ohjaa savukaasut turvallisesti ulos. Piipun halkaisijan määrittelee tulisijan valmistaja.

    Savupiipun valinnan perusteet

    Huomioi tämä ennen kuin ostat savupiipun

    Tulisija ja savupiippu muodostavat yhdessä järjestelmän. Kohteen rakennesuunnittelija suunnittelee tulisijaan ja kohteeseen sopivan piipun läpivienteineen. Lisätietoja: Ympäristöministeriön asetus 745/2017. Ennen oikean savupiipun tai liitosputken valintaa on otettava huomioon muutama seikka:

    Polttoaine

    Keskeinen valintakriteeri oikean järjestelmän valinnassa on lämmitykseen käytettävä polttoaine. Lämmitykseen käytettävät polttoaineet voidaan erottaa niiden alkuperän mukaan.

    Fossiiliset polttoaineet luotiin miljoonia vuosia sitten kuolleista kasveista ja eläimistä, ja ne koostuvat pääasiassa hiilestä ja vedystä. Ne edustavat rajallista energianlähdettä ja vapauttavat palaessaan suuria määriä varastoitunutta hiilidioksidia. Fossiilisia polttoaineita ovat hiili, öljy ja maakaasu.

    Biomassa puolestaan ​​viittaa regeneratiivisiin polttoaineisiin, jotka olivat vielä aktiivisesti mukana hiilikierrossa ennen käyttöä, minkä vuoksi ne luokitellaan myös "CO2-neutraaleiksi". Tunnettuja biomassan edustajia ovat puu (tukit, pelletit, hake), erityisesti energiantuotantoon kasvatetut kasvit, kuten maissi, vilja ja norsuheinä, sekä kaikenlainen orgaaninen jäte.

    Savukaasun lämpötila

    Polttoaineen valinnalla on ratkaiseva vaikutus savukaasun lämpötilaan ja siten myös sopivan savukaasujärjestelmän esivalintaan.

    Kaasu- tai öljylämmittimet toimivat huomattavasti alhaisemmilla savukaasujen lämpötiloilla kuin uuneissa, jotka toimivat kiinteillä polttoaineilla, kuten puulla tai hiilellä. Tämä pätee sitäkin enemmän kaasu/öljy-kondensointikattiloihin, jotka käyttävät käytettyä energiaa erittäin tehokkaasti, mikä takaa vielä alhaisemmat pakokaasujen lämpötilat.

    Tiilipiiput tai perinteiset betonipiiput vaativat savukaasujen korkean lämpötilan 180°C - 200°C savupiipun sisääntulossa, jotta savupiipun ulostulon lämpötila ei laske kastepisteen alapuolelle. Muutoin savupiippuun muodostuisi kondenssivettä ja pitkällä aikavälillä vaarana on kosteuden tunkeutuminen tai jopa savupiipun nokeutuminen. Siksi ne soveltuvat vain kuivakäyttöön, eli kiinteisiin polttoaineisiin, joiden savukaasujen lämpötila on vastaavasti korkea.

    Jeremias ruostumattomasta teräksestä valmistetut savupiiput soveltuvat myös korkeisiin savukaasulämpötiloihin, mutta kosteutta kestävän materiaalin ansiosta niitä voidaan käyttää myös nykyaikaisten lauhdekattiloiden kanssa, joissa savukaasujen lämpötilat tuskin nousevat 80°C:een ja savupiippuun tiivistyy kondenssivettä. jopa toivottavaa (kostea tai kondensoiva toiminta). 

    Suomessa kaikkien alle 120 kW tulisijojen piippujen tulee olla lämpöluokaltaan T600 riippumatta tulisijan savukaasujen lämpötilasta. Lisätietoja: Ympäristöministeriön asetus 745/2017.

    Painetiiveys

    Nykyisten CE hyväksyttyjen piippujen tiiveydelle on omat testimenetelmät ja raja-arvot.

    Nokipalon kestävyys

    Kiinteän polttoaineen palaminen tuottaa nokea, joka tarttuu savupiipun sisäseinämiin. Piippuun kertynyt noki voidaan helposti poistaa nuohoamalla. Vakituisen asunnon piiput on nuohottava vuosittain ja vapaa-ajan asunnon joka kolmas vuosi.

    Mikäli nuohousta ei suoriteta, aiheutetaan nokipalovaara. Normaalissa palamisprosessissa lentävät kipinät voivat sitten laukaista nokipalon, jossa savupiipun yläosassa voi olla jopa metrin korkuisia liekkejä ja savupiipun lämpötila voi nousta reilusti yli 1000°C.

    Savupiippujen on kestettävä tällainen nokipalo ilman vaurioita, kuten halkeamia, muutoin ne olisivat käyttökelvottomia jälkeenpäin.

    Savukaasujärjestelmän luokitus antaa tietoa noen palonkestävyydestä.

    Kaikki Jeremias-järjestelmät, jotka on yleisesti hyväksytty kuivakäyttöön, ovat nokipalon kestäviä (merkintä "Gxx") tai kosteuden kestäviä (merkintä "Oxx"), jos niitä käytetään kondensaatiokäytössä.

    Savukaasujärjestelmät, jotka eivät ole nokipalon kestäviä, kuten PP-muovijärjestelmät, sen sijaan voidaan kytkeä nestemäisten tai kaasumaisten polttoaineiden tulisijoihin vain niiden ollessa märkäkäytössä. Ei myynnissä Suomessa.

    SILVER-järjestelmämme, jotka kestävät lauhdehappoa, ovat erikoisuutena, koska ne mahdollistavat lauhduttavan järjestelmän toiminnan myös nokipalon jälkeen, eli ne ovat herkkiä kosteudelle ja samalla nokipalon kestäviä. Ei myynnissä Suomessa.

    Savukaasujärjestelmän halkaisija

    Nykypäivän viileämmät savukaasujen lämpötilat eivät yleensä enää riittäisi savukaasujen turvalliseen poistamiseen ulos aiemmin yleisissä suurissa savupiipuissa.

    Halutun savupiipun vedon saavuttamiseksi tarvitaan pienempiä savupiipun halkaisijoita nykyaikaisissa tulisijoissa, joissa savukaasujen lämpötila on alhaisempi. Rakennesuunnittelijan tulee määrittää ne poikkileikkauslaskelman avulla, joka on sovitettu kyseiseen tulisijaan. Tulisijavalmistaja määrittää piipun minimihalkaisijan, yleensä piipun halkaisija on vähintään savuaukon halkaisijan kokoinen.

    Huoneilmasta riippuvainen tai huoneilmasta riippumaton toiminta

    Takat voivat ottaa palamiseen tarvitsemansa ilman joko asuintilasta (huoneilmasta riippuvainen) tai tuloilmakanavan kautta rakennuksen ulkopuolelta (huoneilmasta riippumaton).

    Huoneilmasta riippumattoman toiminnan etuna on, että asennustilan tavanomaiset vähimmäisilmamäärän vaatimukset voidaan jättää pois ja polttojärjestelmän ja ilmanvaihtojärjestelmän samanaikainen käyttö on mahdollista ilman rajoituksia.

    Hyväksyminen

    Asennettaessa lämmitysjärjestelmää, joka sisältää savukaasujärjestelmän, on noudatettava useita määräyksiä. Esimerkiksi vähimmäisetäisyydet palaviin materiaaleihin on määritelty selkeästi ja niitä on noudatettava. Lisäksi on varmistettava, että savukaasujärjestelmä sopii lämmitysjärjestelmään, että savukaasut eivät pääse tunkeutumaan asuintiloihin, että ilman saanti on taattu, että savupiipun sijoitus- ja korkeusvaatimuksia noudatetaan.

    Kohteen rakennesuunnittelijan on tehtävä savupiippusuunnitelma, joka hyväksytetään rakennusvalvonnassa. Koskee sekä saneeraus- että uudiskohteita. Lisätietoja: Ympäristöministeriön asetus 745/2017.

    Savupiipputyypit

    Ruostumattomasta teräksestä valmistettu savupiippu - nykyajan ja tulevaisuuden savupiippu

    Tiilipiippu ei ole luonteensa vuoksi kovin joustava. Paikkaa rakennuksessa ei voi muuttaa jälkikäteen ja liitoskohdat ovat siksi myös kiinteät. Tämän seurauksena takka voidaan asentaa vain tiilipiipun läheisyyteen. Ruostumattomasta teräksestä valmistettu savupiippu mahdollistaa monipuolisen asennuspaikan. Savukaasua kuljettavan sisäputken ja ulkoputken väliin sijoitettu eristys estää savukaasujen jäähtymisen liikaa kaksiseinäisessä savupiipussa, ja varmistaa siten savupiipun vedon jatkumisen pitkässäkin piipussa. Laadukkaimpia materiaaleja ja nykyaikaisimpia tuotantomenetelmiä käyttäen valmistetaan korkealuokkainen savupiippu. Suomen eniten myyty teräspiippujärjestelmä on Jeremias DW-ETN 50.

    Tiilipiipun saneeraus


    Vaurioitunut tiilipiippu voidaan kunnostaa asentamalla sen sisälle haponkestävästä teräksestä valmistettu sisäputki. Jeremias valmistaa näitä putkia sekä kiinteinä että joustavina ratkaisuina. Haponkestävästä teräksestä valmistettu putki yksinkertaisesti asennetaan tiilipiippuun, jolloin saadaan aikaan uusi savukaasujärjestelmä ja säästetään olemassa oleva savupiippu vuosiksi eteenpäin.

     

    Hormiliitosputket, sadehatut, sovitteet ja äänenvaimentimet 

    Jeremias tarjoaa laajan valikoiman savukaasuteknologiaan liittyviä tuotteita.

     

    Teollisuuspiiput - yksilölliset ratkaisut

    Teollisuuspiippujen palveluvalikoimaan kuuluu tarvittaessa suunnittelu, statistiikkalaskelmat, tuotanto, kuljetus ja tapauskohtaisesti asennus.

    Jäsenyys IVS:ssä (Industrial Association for Steel Chimneys) tarjoaa Jeremiasin kaltaisille valmistajille mahdollisuuden sisällyttää parannusehdotuksia ja toiveita standardointiin ja olla samalla aina ajan tasalla - ja ainakin askeleen edellä.

    Edut Ruostumattomasta teräksestä valmistetut elementtipiiput

    Ruostumattomasta teräksestä valmistettujen elementtipiippujen edut

    Jeremiaksen modulaarisilla savukaasujärjestelmillä on monia etuja verrattuna monien muiden valmistajien hitsattuihin vaihtoehtoihin ja savupiippuihin.

    Yli 100 CE- ja UL-sertifioidulla järjestelmällä, joita täydentävät rakennusviranomaiset hyväksynnät, maakohtaiset sertifikaatit ja erikoishyväksynnät esimerkiksi merenkulkualalle, Jeremias tarjoaa luultavasti markkinoiden suurimman valikoiman.

    Jeremias-elementtipiiput on helppo koota yksittäisten savupiippuelementtien pienen painon ja tarkasti sovitettujen liitäntöjen ansiosta. Asennus ei vaadi paikan päällä tapahtuvaa hitsausta ja raskaita nostolaitteita voidaan useimmissa tapauksissa jättää käyttämättä.

    Elementtipiippuja voidaan laajentaa ja pidentää myöhemmin. Vakio-osien lisäksi myös mittatilaustuotteet ovat mahdollisia milloin tahansa vaatimusten mukaan.

    Korroosionkestävien ruostumattomien terässeosten yksinomaisen käytön ansiosta Jeremias tarjoaa parhaan mahdollisen suojan savupiipun vaurioita ja niihin liittyviä toimintahäiriöitä vastaan, minkä vuoksi voimme antaa ruostumattomien terästuotteiden korroosionkestävyydelle myös 25 vuoden takuun.

    Kaksiseinämäisillä savupiipuillamme korkealaatuisesta mineraalivillasta valmistetut jäykät eristysvaipat, joita on saatavana eri paksuuksina, estävät lämpösiltojen muodostumisen sisä- ja ulkovaipan välille ja mahdollistavat myös savupiipun asennuksen lyhyen matkan päässä palavista materiaaleista .

    TIG-inerttikaasuhitsatut ja passivoidut pituussaumat takaavat pakoputkiemme kondenssiveden ja kaasutiiviyden. Laadukkaiden tiivistysmateriaalien käyttö takaa myös ylipainejärjestelmiemme pitkän käyttöiän.

    Omien lämpö-, staattisten ja akustisten (pakoäänenvaimennin) testilaboratorioiden ansiosta pystymme tuomaan innovaatiot markkinoille nopeasti ja testatulla turvallisuudella sekä takaamaan tuotteidemme tasaisen korkean laadun.

    Laaja lisävarustevalikoima täydentää Jeremiaksen savupiippuelementtien valikoiman.

    Savupiipun historia

    Lyhyt katsaus sen alkuperän historiaan

    Savupiipun kautta tapahtuvan savunpoiston kehitys kulkee rinnakkain tulen lämmityskäytön historiallisen kehityksen kanssa.

    Kun antiikissa aina 1300-luvulle asti savun piti löytää tie ulos portin ja ikkunan aukoista tai katossa tai katossa olevasta aukosta, Goslarissa (1000 jKr) pystytiilisessä keisarillisessa talossa oli jo kanavalämmitys. kuiluja, joiden kautta tuli- ja savukaasuja poistettiin.

    Kivien yleistyessä rakennusmateriaalina tavanomaisen puun sijasta, takka siirrettiin huoneen keskeltä seinälle, joka toimi ns. paloseinänä. Savu kerättiin suojaavaan kattoon ja kanavoi ulos kattopalkkien kautta. Palomuurit tehtiin paloturvallisista syistä pian kahdesta vaipasta tulisijojen alueelle ja niistä tuli näin savunpoistoaukkoja (raapiminen), joiden kautta savukaasut pääsivät ulos ilman vaaraa. Aluksi puhuttiin niin sanotuista savuputkista, ja sana savupiippu nykyisessä merkityksessään esiintyy vasta 1400-luvun asiakirjoissa.

    Käsityöläiset (esim. leipurit, sepät) huomasivat hyvin nopeasti, että tiiliseinäinen pystyhormi toimitti enemmän palamisilmaa tuleen ja poisti savua paremmin. Keskiajalla tällaiset viemärikuilut asennettiin yleensä linnojen ja palatsien tukiseiniin.

    1400-luvun ensimmäisillä rautakuunoilla lämpöä hyödynnettiin tehokkaammin, mutta merkittävää vaaraa olivat myös kuumemmat savukaasut ja savupiiput, jotka tuolloin olivat vielä pitkälti palavia materiaaleja (puukiinnit, päällystetyt puulaudat). savella).

    Saksassa ensimmäisen kerran vuonna 1822 annettu kuninkaallinen ohje toi tarkemmat täytäntöönpanomääräykset pienimmästä sallitusta savupiipun leveydestä, paksuudesta ja tarvittavasta puhdistuksesta. Tämän seurauksena rakenteelliselle lujuudelle ja paloturvallisuudelle asetettiin vaatimuksia ensimmäistä kertaa. Savupiipun hatut sovitettiin tuolloin yleensä rakennuksen tyyliin, mutta niissä ei aina otettu huomioon toiminnallisia vaatimuksia.

    1900-luvulla polttoaineen käyttö muuttui puusta hiileen lämmitysöljyyn ja maakaasuun. Tämä muutos ja tulisijojen tekninen kehittäminen ja modernisointi yksittäisistä uuneista keskuslämmitykseen vaativat muutoksia myös savupiipputeknologiaan.

    Pitkään yleisin muoto oli yksiseinäinen savupiippu. Pitkään tämä yksinkertainen järjestelmä, joka koostui joko tiilisidoksesta tai päällekkäisistä muotoiltuista lohkoista ilman lisäeristystä, oli riittävä, vaikkakaan ei koskaan ihanteellinen, koska lämpötilajännityksen aiheuttama halkeiluvaara oli aina olemassa. Yksinkertaisen ja nopeamman asennuksen vuoksi tämäntyyppinen rakenne korvattiin yksikerroksisilla, umpiseinäisillä heloilla tai kennoheloista tehdyillä yksikuorisilla savupiipuilla.

    Ensimmäinen vakava käännekohta tapahtui 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa. Yhä useampia lämmitysjärjestelmiä on siirretty kiinteästä polttoaineesta öljyyn.

    Tulos: savupiipun lämpötila ja pakokaasun massavirta laskivat huomattavasti. Lämpötila laski kastepisteen alapuolelle erityisesti savupiipun katossa ja ulkonemisalueella, mikä johti kosteuteen (kondensaatioon). Aggressiivisiin pakokaasujäämiin sekoittunut vesi tiivistyi savupiipun sisäseinille ja sai hitaasti mutta varmasti rakenteen kosteaksi. Nokeen merkkejä oli huomattavassa mittakaavassa.

    Siitä tuli vieläkin ongelmallisempi 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa, kun lämmityskustannukset nousivat pilviin ensimmäisen suuren energiakriisin seurauksena.

    Samalla tapahtui perustavanlaatuinen muutos energialähteiden käytössä. Kaasukäyttöisten lämmitysjärjestelmien osuus kasvoi tasaisesti. Kasvava ympäristötietoisuus hoiti loput. Kävi selväksi, että fossiilisten polttoaineiden polttamisesta vapautuva CO2 on suurelta osin vastuussa niin sanotusta kasvihuoneilmiöstä.

    Ympäristönsuojelun kannalta oli tarve vähentää tuntuvasti rakennuksen lämmityksen energiankulutusta. Teollisuus reagoi ja toi lyhyessä ajassa markkinoille uuden, paljon taloudellisemman sukupolven kattiloita.

    Koska uusien kattiloiden savukaasujen lämpötilat olivat huomattavasti aiempia malleja alhaisemmat, savukaasuputken ja savupiipun kuormitus lisääntyi jälleen.

    Toinen vaikeuttava tekijä oli savukaasujen korkeampi vesihöyrypitoisuus. Kun öljyä käytettiin aikaisemmin, savukaasujen vesihöyryä oli odotettavissa noin 7 %, kun taas kaasua polttoaineena on noin 14 %.

    Muuttuvan lämmitystekniikan ja siihen liittyvien savupiippuvaurioiden lisääntymisen vuoksi on kehitetty monenlaisia ​​uusiin olosuhteisiin soveltuvia korjausrakentamismenetelmiä. Nykyään ylivoimaisesti suosituin saneeraustapa on vetää ruostumaton teräsputki olemassa olevaan savupiippuun piipun yläosasta.

    Kehitys jatkui kolmikerroksisiin talon savupiippuihin. Näillä sijoitettiin ruostumattomasta teräksestä tai savesta valmistettu sisäputki keskelle muurattua kuilua tai muotoiltua koteloa ja seinän ja sisäputken väliin jäänyt tila täytettiin eristemateriaalilla.

    Tämä vähentää lämpötilarasituksia (piipun ulkoseinien ylikuumeneminen).

    Öljyn ja kaasun lisääntyvän käytön sekä uusien lämmitysteknologioiden ansiosta aiemmin "kuivana" ajetusta piipusta tuli "märkä" savupiippu kuumilla ja kuivilla pakokaasuilla. Vakaus- ja paloturvallisuusvaatimusten lisäksi oli täytettävä myös haponkestävyys, lauhteen tiiviys ja lämmöneristys. Tämä johti monikerroksisten savupiippujärjestelmien kehittämiseen, jotka koostuvat ulkovaipasta, eristeestä ja savuputkesta, jossa jännitys jakautuu eri komponenttien kesken. Jokainen komponentti suorittaa oman erityistehtävänsä:

    • Sisävaippa (hormiputki) on haponkestävä ja lauhteentiivis, tarvittaessa myös painetiivis, jos pakojärjestelmää käytetään ylipaineella
    • Lämmöneristys varmistaa pakokaasujen hieman jäähtymisen ja estää tai vähentää lauhteen muodostumista Ylipainejärjestelmissä eristys väistää jatkuvan takatuuletuksen
    • Ulkokuori (verhous tai vaippakivi) ottaa staattiset huolet ja yhdessä eristyksen kanssa palosuojauksen ja myös äänieristyksen

    Näitä kaksiseinäisiä savupiipuja ei voitu enää rakentaa mielellään silloisista rakennusmateriaaleista, vaan niistä tuli virallisesti hyväksyttyjä savukaasujärjestelmiä, joissa yksittäiset komponentit piti sovittaa yhteen. Nämä järjestelmät saavat hyväksynnän tai CE-sertifikaatin vasta yksityiskohtaisten testien ja käytettävyyden osoittamisen jälkeen.

    Matalalämpötilakattiloiden ja integroiduilla lämmönvaihtimilla varustettujen lauhdelaitteiden lisääntyvä käyttö johti erityisten savukaasujärjestelmien kehittämiseen.

    Yleisin kaksiseinämäinen savukaasujärjestelmä on savuputki kondensaatiokattilan liittämiseen tai ns. LAS-järjestelmänä (ilman savukaasupiippu) useiden seinään asennettavien kaasulaitteiden kytkemiseen huoneilmasta riippumattomassa käytössä (esim. Jeremias-järjestelmät TWIN-P  ja TWIN-PL)

    Nämä savukaasujärjestelmät koostuvat vain ulkovaipasta ja sisäputkesta, joka on mitoitettu savukaasujen lämpötilan, savupiipun korkeuden ja liitosten lukumäärän mukaan. Nykyään käytetään ruostumattomasta teräksestä ja muovista valmistettuja putkia. Pakokaasujärjestelmän kannalta on tärkeää, että ulkovaippa on maan paloturvallisuusmääräysten mukainen. Pakoputken on oltava ilman ympärillä joka puolelta. Riippuen kattilan asennuspaikasta, savukaasujärjestelmät toimivat vastavirta- tai rinnakkaisvirtauksella. Pystyosaa voidaan käyttää ali- tai ylipaineessa, tämä tulee selvittää liitostekniikkaa ja halkaisijaa suunniteltaessa.

    Kaasumoottoreita käytetään myös yhä enemmän pienten ja keskisuurten tehojen alueella, mikä tarkoittaa yleensä mikrokaasuturbiineja, jotka tuottavat sekä lämpöä että sähköä. Täällä pakokaasut kuljetetaan ulos korkealla paineella, minkä vuoksi tarvitaan erityisiä pakokaasujärjestelmiä (esim. Jeremias  EW-KL, DW-KL tai DW-POWER).